RCN I will miss you! / RCN, tulen kaipaamaan sinua!

As all of my co-years and first years already probably know I had to leave RCN for good. The decision was completely my own and related to physical and mental health issues. The decision was not affected by any people at RCN, maybe confirmed my choice after making the decision, but wasn’t a reason.

How my life will continue from now on is still a bit unclear... I will try to get into my previous school and if not there then to another Finnish high-school. Most likely I will graduate in a year or in a year and a half.

Even though academically last year was wasted otherwise being a year and few months at RCN has been the best year and few months of my life. I have made friendships that I know will last for life, I have grown as a human being extremely, I have learned new skills and most important of all; I have enjoyed my life. 

I know that I will miss RCN and probably at some point the IB as well, but I most likely will not regret my decision to leave. At the moment I cannot handle my anxiety attacks and all the catching up from last year with the normal stress of RCN there. I need a place where I can separate home and school, school and social life. A place where people are not complaining about the smallest things, a place where I have a support network to help me recover.

I will miss all of you amazing people there. Thank you for those of you who knew about my decision before leaving for respecting my privacy and not spreading rumours around. And to those of you who I didn’t tell before hand, don’t take it personally! I just wanted as few people as possible to know and told those who I knew could keep my wishes of privacy and give me the support I needed during the last few days.

I'll still keep updating my blog and the title is still relevant, since RCN became another home for me! 

Love Anniina

Noin viikon verran olen tiennyt, että aikani RCN:ssä on lopussa. Olin viime sunnuntaista taaksepäin 10 päivää kotona stressi/hermolomalla. Kaikki alkoi viime keväänä, jolloin annoin diabetekseni mennä todella huonoon kuntoon ja tästä johtuen huomasin syksyllä, että en muista melkein mitään parin kuukauden ajalta keväältä koulusta. Syksyn ajan olen kaiken normaalin RCN-stressin lisäksi saanut yrittää kiriä eri oppiaineita kiinni. Lopulta jouduin suureen henkiseen väsymykseen ja jatkuvan stressin tilaan. Lisäksi aloin saada ahdistuskohtauksia kun kohtasin vaikeuksia opiskeltaessa.

Tulin siihen tulokseen, että itselleni parasta tällä hetkellä on tulla takaisin Suomeen opiskelemaan. Tuntui aivan kamalalta sanoa hyvästi kaikille kavereille, kun ei ole varmuutta, että tulet enää koskaan näkemään heitä.

Tulevaisuuteni ja jatkosuunnitelmani eivät ole vielä täysin selvillä. Huomenna tai ensi viikolla, alan ottamaan yhteyttä paikkakuntani lukioihin ja kysellä, mistä mahdollisesti löytyisi opiskelu paikka. Yritän ensimmäiseksi päästä vanhaan lukiooni takaisin, sillä siellä tiedän jo kenen opettamistyyli sopii mulle ja kenen ei.

Minulla tulee varmasti olemaan suuri ikävä ja kaipuu takaisin koululle aina välillä, mutta tämä oli paras ratkaisu tällä hetkellä. Tuen silti suuresti UWC-arvoja ja koko ideaa ja kehotan ihmisiä hakemaan elämään UWC-elämää, se ei vaan sattuneista syistä passannut nytten minulle.

Aion silti jatkaa blogin päivittämistä ja nimikin pitää vielä paikkaansa, sillä RCN:stä tuli toinen koti minulle. 

-          Anniina