Anteeksi, että viime kirjoituksesta on kulunut todella pitkään. Toivottavasti minulla on silti ainakin muutama lukija. Syitä on useampia; Ensin kolme viikkoa Nepalissa sitten päivä kotona, Oulussa, josta heti Kuusamoon ja nytten muutama tunti sitten saavuin Sotkamoon. Tämän viimeisen kuukauden aikana on koettu paljon! On saatu uusia ystäviä, tutustuttu uuteen kulttuuriin, syöty loistavaa ruokaa ja vietetty monia ikimuistoisia hetkiä. Suuri kiitos kaikille, jotka olette olleet tavalla tai toisella osallisena reissuun.
Ensimmäiset päivät Nepalissa ovat hieman epäselviä, sillä kulttuurishokki oli alussa melko suuri. Lisäksi alussa Nepalin kuumiin ja kosteisiin sääolosuhteisiin oli tututtelemista.
Ensimmäisenä päivänä kävimme,mielestäni, yhdessä hienoimmista kohteista matkamme aikana. Tämä kohde oli buddhalainen stupa, jossa apinat saivat olla vapaasti. Stupan virallinen nimi on Swayambhunath, mutta paikallisetkin kutsuvat aluetta nimellä APINATEMPPELI. Apinatemppeli oli alueena todella upeaa. Alueesta olisi ehkä nauttinut enemmän, jos ei olisi ollut niin väsynyt ja lämpötilaan olisi jo tottunut. Lämpötilan ohella haastetta aiheutti korkeat portaat, joita pitkin temppelialueelle noustiin.
Seuraavina päivinä meillä oli tutustumista nepalilaisen kulttuuriin sekä paikallisiin nepalinuoriin, jotka toimivat oppaina meille koko kolmen viikon ajan. Lisäksi opimme joitakin nepalin kielen sanoja, joista mieleen jäivät ainakin namaste, jaimessiah, dhanjebad. Sanojen kirjoitusasusta en ole täysin varma. Namaste ja Jaimessiah vastaavat meidän sanoja hei. moi, terve yms. ero löytyy siitä, että kristitty sanoo toiselle Jaimessiah, muille sanotaan Namaste. Dhanjebad sen sijaan on sana joka meiltä suomalaisilta unohtuu aina välillä. Jos jollekin ei ole vielä selvinnyt niin Dhanjebad tarkoittaa samaa kuin kiitos meillä.
Ensimmäisellä viikolla koin ensimmäisenä meidän 13 hengen ryhmästä vatsataudin. Onneksi selvisin, hyvien lääkkeiden ansiosta, yhden päivän levolla. Kokemus oli ihan mielenkiintoinen, ottaen huomioon sen, että sait juosta aina käytävän toiseen päähään vessaan. No onneksi kaikki meni nopeasti ohi. Seuraavana päivänä olin jo muiden mukana vierailemassa kuurojen naisten perustamassa ompelimossa, josta ostin itselleni paidan ja esiliinan, joka on ollut todella käytännöllinen. Lisäksi kävimme vammaisten koulutuskeskuksessa ja täytyy sanoa, että kaikki tämän päivän kokemukset olivat itselleni hyvin avaavia. Tarkoitan tällä sitä, että tajusin silloin kuinka "hyvin" asiat ovat kehitys- ja cp-vammaisilla Suomessa. Nepalissa kuuro tai vammainen, kastista välittämättä, ei välttämättä pääse koskaan omasta kodistaan ulos. Tälläiset järjestöt kuten Forward Looking antavat loistavan mahdollisuuden nuorille vammaisille kehitysmaissa.
Olihan meillä myös vapaa-aikaa, jolloin pääsimme shoppailemaan ja uimaan. Itse en tosin käynyt uimassa kertaakaan, mutta shoppailua tuli harrastettua halvan hintatason takia. Paitoja, haaremiahousuja, mausteita ja TEETÄ tuli ostettua. Teetä on tuotu monelle tuliaiseksi, toin yhteensä 20 pakettia erilaisia teelajeja.
Bussissa sain myös istua matkan aikana monia tunteja. Pisin matka oli Pokharaan ja takaisin kuljimme tuon 200 km matkan mennessä ja palatessa noin 7 tuntiin. Bussissa järjestimme ilmastoinnin aukaisemalla ikkunat ja näin ne, jotka istuivat ikkunan vieressä saivat pyyhkiä mustaa saastetta ja likaa pois kasvoiltaan reilusti. Hyvän matkaseuran ansiosta matka tuntui kestoltaan ainakin puolet lyhyemmältä. Me takapenkillä istuneet tunsimme jokaisen kuopan ja hidasteen tiessä, sillä melkein jokaisen kohdalle hyppäsimme aina 2 metriä ylöspäin.
Kuumuuden ohella kosteus oli välillä todellakin eri luokassa Suomeen verrattuna. Saimme kokea monsuunisateet pariin otteeseen. Ja monsuunin aikana sitä vettä tulee oikein kunnolla. Viiden minuutin jälkeen vettä oli sillai, että pohkeeni puolivälissä meni raja. Toisella kerralla, kun oli monsuuni, olimme vierailemassa Gandhaki Boarding Schoolissa. Tällöin ruokalassa, jossa oli peltikatto, en kuullut kunnolla mitä toiselta puolelta pöytää sanottiin.
Pokharan matkan jälkeen paluu Kathmanduun tuntui samalta kuin paluu kotiin. Kathmandussa koin uudestaan tälläisen yhden päivän vatsataudin. Onneksi tervehdyin perhevierailulle. Vietimme siis yhden vuorokauden paikallisessa nepaliperheessä. Meidän perheessämme ei puhuttu kunnollista englantia ja vissiin mun englanti oli liian hankalaa heille. Ensimmäinen puolituntia perheessä oli todella karmivia, sillä kommunikointi ongelmien lisäksi perhe asui asuntolassa raamattukoulun tiloissa. Tilat toivat Tanjan ja minun mieleeni kauhuleffojen kohtauksia yms. Onneksi saimme lopulta viettää ihanaa aikaa perheen kanssa ja saimme parasta ruokaa koko reissun aikana. Perhe kasvatti muun muassa hedelmiä ja saimmekin syödä todella paljon herkullisia mangoa, (passsion hedelmia?) ja omenapäärynää.
Viimeisellä illallisella suurimalla osalla, myös minulla, oli todella haikea olo ja kyyneleet valuivat, jouduimme hyvästelemään nepalilaiset oppaamme, joista tuli ainakin itselleni uusia ystäviä. Viimeiset 2 päivää matkustimme takaisin kotiin. Kotona oli ihana saada uusia perunoita, graavia lohta ja fetasalaattia. Salaattiahan nepalissa eí saanut syödä erilaisen bakteerikannan takia.
Osa sydämestäni jäi Nepalin maaperälle ja vuorten juurille, joten haaveena on vielä joku päivä palata tuonne Aasian puolelle tutustumaan laajemmin kyseiseen maahan ja lähialueisiin. Jos joskus tulee mahdollisuus lähteä Nepaliin, lähtekää ihmeessä tutustumaan tuohon pieneen maahan, jota ei ole vielä pilattu liiallisella turismilla.
I'll write this in English tomorrow or on Saturday :)
Ensimmäiset päivät Nepalissa ovat hieman epäselviä, sillä kulttuurishokki oli alussa melko suuri. Lisäksi alussa Nepalin kuumiin ja kosteisiin sääolosuhteisiin oli tututtelemista.
Ensimmäisenä päivänä kävimme,mielestäni, yhdessä hienoimmista kohteista matkamme aikana. Tämä kohde oli buddhalainen stupa, jossa apinat saivat olla vapaasti. Stupan virallinen nimi on Swayambhunath, mutta paikallisetkin kutsuvat aluetta nimellä APINATEMPPELI. Apinatemppeli oli alueena todella upeaa. Alueesta olisi ehkä nauttinut enemmän, jos ei olisi ollut niin väsynyt ja lämpötilaan olisi jo tottunut. Lämpötilan ohella haastetta aiheutti korkeat portaat, joita pitkin temppelialueelle noustiin.
Seuraavina päivinä meillä oli tutustumista nepalilaisen kulttuuriin sekä paikallisiin nepalinuoriin, jotka toimivat oppaina meille koko kolmen viikon ajan. Lisäksi opimme joitakin nepalin kielen sanoja, joista mieleen jäivät ainakin namaste, jaimessiah, dhanjebad. Sanojen kirjoitusasusta en ole täysin varma. Namaste ja Jaimessiah vastaavat meidän sanoja hei. moi, terve yms. ero löytyy siitä, että kristitty sanoo toiselle Jaimessiah, muille sanotaan Namaste. Dhanjebad sen sijaan on sana joka meiltä suomalaisilta unohtuu aina välillä. Jos jollekin ei ole vielä selvinnyt niin Dhanjebad tarkoittaa samaa kuin kiitos meillä.
Ensimmäisellä viikolla koin ensimmäisenä meidän 13 hengen ryhmästä vatsataudin. Onneksi selvisin, hyvien lääkkeiden ansiosta, yhden päivän levolla. Kokemus oli ihan mielenkiintoinen, ottaen huomioon sen, että sait juosta aina käytävän toiseen päähään vessaan. No onneksi kaikki meni nopeasti ohi. Seuraavana päivänä olin jo muiden mukana vierailemassa kuurojen naisten perustamassa ompelimossa, josta ostin itselleni paidan ja esiliinan, joka on ollut todella käytännöllinen. Lisäksi kävimme vammaisten koulutuskeskuksessa ja täytyy sanoa, että kaikki tämän päivän kokemukset olivat itselleni hyvin avaavia. Tarkoitan tällä sitä, että tajusin silloin kuinka "hyvin" asiat ovat kehitys- ja cp-vammaisilla Suomessa. Nepalissa kuuro tai vammainen, kastista välittämättä, ei välttämättä pääse koskaan omasta kodistaan ulos. Tälläiset järjestöt kuten Forward Looking antavat loistavan mahdollisuuden nuorille vammaisille kehitysmaissa.
Olihan meillä myös vapaa-aikaa, jolloin pääsimme shoppailemaan ja uimaan. Itse en tosin käynyt uimassa kertaakaan, mutta shoppailua tuli harrastettua halvan hintatason takia. Paitoja, haaremiahousuja, mausteita ja TEETÄ tuli ostettua. Teetä on tuotu monelle tuliaiseksi, toin yhteensä 20 pakettia erilaisia teelajeja.
Bussissa sain myös istua matkan aikana monia tunteja. Pisin matka oli Pokharaan ja takaisin kuljimme tuon 200 km matkan mennessä ja palatessa noin 7 tuntiin. Bussissa järjestimme ilmastoinnin aukaisemalla ikkunat ja näin ne, jotka istuivat ikkunan vieressä saivat pyyhkiä mustaa saastetta ja likaa pois kasvoiltaan reilusti. Hyvän matkaseuran ansiosta matka tuntui kestoltaan ainakin puolet lyhyemmältä. Me takapenkillä istuneet tunsimme jokaisen kuopan ja hidasteen tiessä, sillä melkein jokaisen kohdalle hyppäsimme aina 2 metriä ylöspäin.
Kuumuuden ohella kosteus oli välillä todellakin eri luokassa Suomeen verrattuna. Saimme kokea monsuunisateet pariin otteeseen. Ja monsuunin aikana sitä vettä tulee oikein kunnolla. Viiden minuutin jälkeen vettä oli sillai, että pohkeeni puolivälissä meni raja. Toisella kerralla, kun oli monsuuni, olimme vierailemassa Gandhaki Boarding Schoolissa. Tällöin ruokalassa, jossa oli peltikatto, en kuullut kunnolla mitä toiselta puolelta pöytää sanottiin.
Pokharan matkan jälkeen paluu Kathmanduun tuntui samalta kuin paluu kotiin. Kathmandussa koin uudestaan tälläisen yhden päivän vatsataudin. Onneksi tervehdyin perhevierailulle. Vietimme siis yhden vuorokauden paikallisessa nepaliperheessä. Meidän perheessämme ei puhuttu kunnollista englantia ja vissiin mun englanti oli liian hankalaa heille. Ensimmäinen puolituntia perheessä oli todella karmivia, sillä kommunikointi ongelmien lisäksi perhe asui asuntolassa raamattukoulun tiloissa. Tilat toivat Tanjan ja minun mieleeni kauhuleffojen kohtauksia yms. Onneksi saimme lopulta viettää ihanaa aikaa perheen kanssa ja saimme parasta ruokaa koko reissun aikana. Perhe kasvatti muun muassa hedelmiä ja saimmekin syödä todella paljon herkullisia mangoa, (passsion hedelmia?) ja omenapäärynää.
Viimeisellä illallisella suurimalla osalla, myös minulla, oli todella haikea olo ja kyyneleet valuivat, jouduimme hyvästelemään nepalilaiset oppaamme, joista tuli ainakin itselleni uusia ystäviä. Viimeiset 2 päivää matkustimme takaisin kotiin. Kotona oli ihana saada uusia perunoita, graavia lohta ja fetasalaattia. Salaattiahan nepalissa eí saanut syödä erilaisen bakteerikannan takia.
Osa sydämestäni jäi Nepalin maaperälle ja vuorten juurille, joten haaveena on vielä joku päivä palata tuonne Aasian puolelle tutustumaan laajemmin kyseiseen maahan ja lähialueisiin. Jos joskus tulee mahdollisuus lähteä Nepaliin, lähtekää ihmeessä tutustumaan tuohon pieneen maahan, jota ei ole vielä pilattu liiallisella turismilla.
I'll write this in English tomorrow or on Saturday :)
No comments:
Post a Comment