Ja sama suomeksi!

Tässä siis suomenkielinen versio eilisistä sepustuksista, joita tänne kirjoittelin.

Olen pääasiassa kirjoitellut tänne enemmän ja enemmän vain suomeksi, sillä pelkään mitä suomen kielen taidoilleni käy. Alussa kirjoitin enemmän englanniksi, sillä halusin parantaa englannin taitojani, mutta nyt tunnen olevani todella varma englannin kanssa. Suomen kielen taitoni on alkanut suorastaan pelottaa. Tänne tullessa olin varma, että en tule enää koskaan opiskelemaan Suomessa, mutta nyt olen suunnittelemassa hakemista Suomeen opiskelemaan oikeustieteelliseen. Ajatus suomeksi opiskelemisesta pelottaa hieman kahden/ kolmen vuoden jälkeen. Tänne tullessa jouduin miettimään miten sanoa jokin asia englanniksi, nyt asetelma on kääntynyt toisinpäin ja joudun miettimään miten sanoa jotain suomeksi. Kirjakielen käyttö tuntuu aivan kamalalta idealta, koska käytän täällä vain puhekieltä. Varsinkin yleispuhekieltä enemmän ja enemmän, sillä olen ainoa Pohjois-Suomesta oleva suomalainen ja sama tilanne on ensi vuonnakin. Ria, toinen suomalainen täällä, tulee Kotkasta, jossa murre ja puhetyyli on aivan toisenlainen. Ykköseni tulevat Helsingistä ja Turusta, joten murteet tulevat olemaan todella erilaisia. Turun murteeseen on hyvä alkaa tottutelemaan, sillä se on yksi mahdollisista tulevista opiskelupaikkakunnistani. 

Nyt kun kakkoset ovat lähteneet muutama viikko sitten pois, saattaa olla päiviä, jolloin en käytä suomea ollenkaan. Joskus saatan vain sanoa hei Rialle tai sitten lähettää 2 sähköpostia äidilleni. Syystä, että kukaan muu ei puhu samaa muretta se on heikentynyt hurjasti, mutta tähän tulee kohta muutos, sillä loma alkaa kohta ja pääsen kotia. 

KOTI? Mikä on koti minulle? Missä se sijaitsee? Tunnen itseni äärettömän onnelliseksi, että voin rehellisesti sanoa, että minulla on kaksi kotia. Molemmat sijaitsevat pohjoismaissa, mutta eroavaisuudet ovat suuret. Koti on Norja, Flekke, Suomi-talo, Suomi-talo103. Tämä on kotini, huoneeni, nurkkani, jossa istun ja kirjoitan teille. Mutta KOTI on Suomessa, Oulussa, siellä missä porot melkein asuvat(kämppikseni mukaan), Raivaajantie, jossa vanhempani ovat, jossa olen kasvanut ja elänyt 15 vuotta melkein 18:sta vuodesta. Se on KOTINI. 

Vajaan viikon päästä olen kotona. Kaikki sanovat minulle, kuinka onnekas olen sillä Suomeen matkustaminen on niin helppoa. Todellisuus on, että minulla matkustaminen koululta kotia kestää 25 tuntia. Ensi bussilla, sitten junalla, lentämällä, lentämällä ja autolla. Kello 20.20 lauantai-iltana on kun ajattelen olevani melkein kotona. KOTONA olen, kun avaan se puisen oven, jonka vieressä on harmaa postilaatikko. Kun avaan oven ja näen harmahtavat kaakelit ja valkoisen oven. Kun avaan valkoisen oven, jossa on ikkuna ja oikealla puolellani on portaat ylä- ja alakertaan ja vasemmalla on olohuone ja edessäni on keittiö.

Ennen tänne tuloa ajattelin, että lempipaikkani KOTONA on kellari. Siellä on kotiteatterisysteemit, pianoni, sauna ja kylpyhuone. Siellä vietin ennen eniten aikaa. Tämä on muuttunut sillä aikaa kun olen ollut täällä. Eniten kaipaan omaa huonettani, sitä sotkuista pientä huonetta, jossa on oma sänkyni, ihan oma tilani, jota ei tarvitse jakaa muiden kanssa. Toisekseen kaipaan keittiötä älyttömästi. Voin vain kävellä sinne ja tiedän missä kaikki on, eikä minun tarvitse juosta talosta taloon etsimään pannua ja kattilaa. 6 yötä ja nukun omassa sängyssäni.

Jatkoa tulee lisää myöhemmin.

Anniina