你好, Jambo, Moi ja Hello!
Näitä neljää kieltä on viimepäivinä tullut käytettyä.
Eilen illalla vietimme loistavaa aikaa Swahilin kielen ja kulttuurin PBL-ryhmän kanssa. Teimme Pilau-riisiä ja monta muuta afrikkalaista ruoka-annosta. Ruuan piti kuulemma oli tulista, mutta itse en ainakaan huomannut sitä. Ruuan tekemisen aloitimme kolmelta päivällä ja lopulta pääsimme syömään yhdeksän ja kymmenen välillä. Siivouksen jälkeen olimme takaisin huoneissa 12 maissa illalla. PBL oli mahtava kokemus, mutta olen aika varma, että ensi vuonna olen ainakin yhden PBL:n poissa kampukselta. Tänä vuonna toinen PBL-menee Ensiapu-koulutuksessa ja Malli-YK:ssa.
Tänään aamulla sitten heräsin aamulla "aikaisin", 8 maissa, opiskelemaan kiinan kokeeseen. Kiina, vaikka onkin todella haastavaa, on todella mielenkiintoista opiskeltavaa. Vietän mielelläni aikaa täällä luokkahuoneessa yksin ( tai muutaman ihmisen kanssa) opiskelemassa merkkejä ja niiden tarkoitusta. Onneksi Kiinassa kielioppi tuntuu olevan kohtuu helppoa. Huomenna sama opiskelu jatkuu...
Illalla illallisen jälkeen olisi tarkoitus opiskella vielä vähän aikaa, ennen kuin menen uimaan paikallista aikaa 20.00 ( tai silloin meillä ainakin on aika varattuna käyttää Haugland-keskuksen uima-allasta.) Torstaina kävin ensimmäistä kertaa täällä uimassa ja saunassa. Minua varmaan pidetään täällä tällä hetkellä jollain tavalla hulluna, sillä käytimme vihtaa saunassa ja lisäksi lähdin kakkoseni kanssa kävelemään Student Villagea (asuintiloja) kohti, uimapuvuissa saunomisen välissä. Lisäksi osa oppilaista alkoi valittaa saunan lämpötilasta. Toisaalta yksi UWC:n perusajatuksista on kulttuurien jakaminen, niin jaoimme suomalaista kulttuuria heille.
Tuntuu melkein kauhealta ajatella, kuinka nopeasti aika on kulunut täällä. Ajatelkaa olen ollut täällä jo 8 viikkoa. 3 viikkoa, jotka sisältä ainakin pari erikoispäivää, ja meillä on November Break (Syysloma), jolloin lähden käymään Madridissa ja näen pitkästä aikaa äitiä. Madridin jälkeen on kanssa enää 3 viikkoa ja saavun takaisin Suomeen ja pääsen näkemään kaikkia ihania ihmisiä, joita kaipaan todella paljon Suomesta. Heti ensimmäisenä maanantaina (10.12) menen käymään vanhalla koulullani (Oulun Lyseon Lukio) pitämässä esittelyn UWC-liikkeestä, sillä hakuaika alkaa pikku hiljaa lähestyä.
Tänään ja eilen täällä on ollut todella kaunista, varsinkin aamulla; maa on kuurassa, vesilammikoissa on ohut jääpeite, ruskan mukana on tullut kellertävät sävyt puihin...
Tänään ja eilen täällä on ollut todella kaunista, varsinkin aamulla; maa on kuurassa, vesilammikoissa on ohut jääpeite, ruskan mukana on tullut kellertävät sävyt puihin...
Ylhäällä olevat kuvat ovat kertoakseen teille, kuinka kaunista meillä täällä oikeasti on. Haluaisin vain olla kokoajan ulkona hengittämässä raikasta ulkoilmaa, mutta alempana olevat kuvat kertovat teille mitä oikeasti olen tehnyt kokopäivän ja mitä tulen tekemään huomennakin. Kuvat on muuten otettu puhelimen kameralla, joten tällä kertaa ei ole kovin taiteellisia kuvia, niitä ehkä sitten ensi kerralla.
-Anniina
-Anniina
No comments:
Post a Comment